Yhdistys

Tästä se kaikki alkoi

Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Gunvor Ekholm kertoo yhdistyksen alkuvuosista Pellingeboken 2:ssa seuraavasti:

Kesällä 1936 virisi keskustelu yhdistyksen perustamisesta, jonka tarkoituksena oli toimia yhdyssiteenä pääkaupunkiseudulle työn perässä muuttaneiden pellinkiläisten sekä kesäasukkaiden välillä. Myöhemmin syksyllä herrat Heinrich Schlücking, Gustaf Gustafsson ja Walter Sundbäck rouvineen sekä Oskar
Ferlmann järjestivät ideointikokouksen. Kokouskutsu julkaistiin Hufvudstasdsbladetissa ja ohjelmassa oli itse kokouksen lisäksi mm. operettilaulajatar Birgit Hästeskon lauluesitys yhdessä miehensä Ole Edgrenin kanssa sekä G Hussin luento majakoiden valaistuksesta.

Perustava kokous pidettiin 31. tammikuuta 1937. Heinrich Sclücking valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Jäsenet voidaan nykyään jakaa ryhmiin: vakinaiset jäsenet, vuosimaksun maksavat jäsenet ja kunniajäsenet. Vakinaisia jäseniä on noin 150 ja vuosimaksun maksavia noin 250.
Lue lisää: Liity jäseneksi.

Jo vuonna 1939 järjestettiin yhdistyksen ensimmäinen retki ja kohteena oli Edisudden. Kesäisin pidettiin moottorivenekilpailuja, joissa mittaa toisistaan ottivat veneet, joissa oli 3,5-hevosvoimaiset Penta-moottorit. Yhdistys järjesti erittäin pidettyjä retkiä ja kilpailuja säännöllisesti aina 1970-luvulle asti.

Yhdistyksen tarkoitus

Säännöissä yhdistyksen perustajat olivat kaukonäköisiä: jo lähes 80 vuotta sitten he näkivät, miten saaristo muuttuu, ja korostivat sitä, että on tärkeää tallettaa muistoja ja aineistoa siitä, miten saaristoyhteisö toimi ennen. Sama kaukonäköisyys näkyy myös ajatuksessa koota yhteen kaikki, joilla on elävä kiinnostus saaristoon ja lähihistoriaan.

Yhdistys ei kuitenkaan voi elää vain menneisyyteen katsoen. Erittäin tärkeä tavoite on auttaa pitämään rakas saaristomme elävänä kyläyhteisönä. Yhdistys pyrkii omalta osaltaan luomaan parhaimmat edellytykset sille, että ympärivuotiset asukkaat ja yrittäjät myös tulevaisuudessa voivat olla ylpeitä pellinkiläisyydestään ja pystyvät lapsineen asumaan ja harjoittamaan elinkeinoaan tässä ainutlaatuisessa, itäuusmaalaisessa saaristoyhteisössä.

Paljon aktiviteetteja

Yhdistyksellä on pitkät perinteet ja osallistuva jäsenkunta. Meillä on ilo tehdä asioista yhdessä ja ylläpidämme talkoohenkeä. Aktiiviseen, lähinnä kesäaikaiseen toimintaamme kuuluvat mm. seuraavat osa-alueet:

• torikoju Pellingin kesätorilla, jossa yhdistyksen tuotteita (viirejä, kirjoja, karttoja ja kortteja ym.) myytävänä
• tapahtuminen koordinointi ja markkinointi yhdessä muiden paikallisten yhdistysten ja yrittäjien kanssa
• juhannuspäivän juhla Hörbergsgården-museoalueella
• lastenjuhla heinäkuussa museoalueella
• kirkkokahvit, näyttelyt ym. tilaisuudet museossa
• Klovharunin ylläpito ja hallinnointi
• jokakesäinen vierailuviikko sekä opastetut retket Klovharunilla
• talkoot ja muut kunnostustyöt Klovharunilla ja museolla
• ruotsinkielinen jäsenlehti Pellinge Nytt